Hyppää sisältöön
Mittaus ja testaus Kvalitest Industrial

Mittaus- ja testaustoiminnot lisäarvon vai -kulujen tuottajana?

I 15.01.2020 I Hei mittaus- ja testaustoimintaa toteuttava tai siitä yrityksessä vastaava henkilö! Näin vuoden alussa on hyvä hetki pysähtyä miettimään, tuottaako oma mittaus- ja testaustoimintanne oikeasti lisäarvoa yrityksellenne?

Mittaus- ja testaustarpeita sekä niiden kohteita on lukematon määrä. Pääosin vaatimus tai halu mitata tai testata on syntynyt ja syntyy yrityksen omasta tarpeesta tai asiakkaan vaatimuksesta.

Mitä ja miksi mitataan?

Mittaaminen ja testaaminen mielletään monesti ensimmäisenä laadunvarmistukseen, joka onkin varmasti toiminto, jonka yhteydessä käytetään eniten mitta- ja testilaitteita sekä näihin liittyviä palveluita.

Mittaus- ja testaus ovat tärkeä palanen myös yritysten kehitys- ja tutkimustoimintaa. Näiden kahden suuren toiminnon lisäksi tuotannon, raaka-aineiden ja resurssien optimoinissa mitataan ja testataan erityyppisiä tapahtumia. Esimerkiksi määrittäessä ja varmistaessa asioita turvallisuuden näkökulmasta, päätökset perustetaan mitattuun ja testattuun dataan. Uskallankin väittää, että nykypäivänä valtaosa valmistavan teollisuuden yrityksistä mittaavat ja testaavat ainakin valmistamiaan tuotteita, ja useimmat ovat tehneet sitä jo pitkään.

Materiaalin testausta Aineenkoestuskoneella. Kuva: AmetekTest
Materiaalin testausta aineenkoestuskoneella. Kuva: AmetekTest

Mitataanko oikeita asioita? Voitaisiinko mitata paremmin?

Aika-ajoin on kuitenkin hyvä selvittää, mittaammeko ja testaammeko oikeasti yritykselle merkityksellisimpiä asioita vai tehdäänkö jotain vain sen vuoksi, että niin on aina tehty?

Voitaisiinko saada jotain merkityksellistä lisäarvoa markkinoinnin (brändin), tuotannon, kunnonvalvonnan tai esimerkiksi tuotekehityksen tueksi mittaamalla ja testaamalla enemmän? Onko nykyinen testaus- ja mittauskapasiteetti riittävä, jotteivät toiminnot ole pullonkaulana muulle toiminnalle ja syö näin esimerkiksi tuotannon maksimaalista potentiaalia?

Jos takaisinmaksuajan voikin osoittaa?

Monesti kuulen sanottavan, että tuotekehitys- ja laatukustannuksille on vaikea osoittaa takaisinmaksuaikaa tai vaikutusta kasvavaan tai laskevaan myyntiin. Tämä on osittain varmasti totta ja jopa mahdotonta tietyissä tapauksissa, mutta väitän, että useimmissa tapauksissa vaikutus on laskettavissa tai ainakin arvioitavissa riittävän tarkasti esim. mittaus- ja testilaiteinvestointipäätöksien tekemisen tueksi.

Laiteinvestointeja suunniteltaessa mielenkiintoinen ja tärkeä pohdinnan paikka on erilaisten ulkoisten mittaus- ja testauspalveluiden hyödyntäminen laiteinvestoinnin sijaan tai tueksi. Mittaus- ja testaustoimintaan pätee myös mielestäni oivasti sanonta tai ohje: ”Kaikkea ei välttämättä tarvitse tai kannata aina tehdä itse”. Mittaamisen ja testaamisen osalta tämä ei ole myöskään aina edes mahdollista. On tuotteita tai toimintoja, joissa mitattujen tai testattujen tulosten tulee olla kolmannen osapuolen toteuttamia. Mittaus- ja testaustulosten luotettavuuden kannalta tulosten jäljitettävyyden tulisi ulottua yrityksen seinien ulkopuolelle, kansallisiin tai kansainväliseen vertailunormaaliin asti.

Ulkopuolinen vai oma testaus?

Meillä Pohjoismaissa on paljon laadukkaita testaus-ja mittauspalveluiden tarjoajia, joiden palveluiden hyödyntäminen on monessa tilanteessa erittäin järkevää. Yksi mahdollisuus on testauskapasiteetin tai testaus- ja mittalaitteiden vuokraus tätä tarjoavilta yrityksiltä.
Nyt kun olemme kuitenkin pysähtyneet tutkimaan omaa mittaus- ja testaustoimintaamme, oli se sitten toteutettu itsenäisesti, ulkoisen palvelun tarjoajan toimesta tai sekä että, on hyvä pohtia mitä vaikutuksia, näkymättömiä ja näkyviä kustannuksia sekä varsinkin lisäarvoa eri vaihtoehdot tuottavat yritykselle.

Ulkoisen palvelun ostaminen on selkeää: palvelu maksaa X-summan, ja sille saa vastineeksi Y-määrän asioita.

Telemetria järjestelmä
imc:n mittausjärjestelmät moninaisiin sovelluskohteisiin

Huomioimatta monesti kuitenkin jää tosiasia, että ulkoisen palvelun tilaaminen vaatii ja sitoo edelleen yrityksen omia resursseja mm. tilattavien mittausten ja testien suunnitteluun sekä tulosten tulkinnan ja hyödyntämisen osalta.

Toteutusvaihtoehtoja vertaileva pohdinta vaatii excelin avaamista tai vähintään muistiinpanovälineiden esiin ottamista, kun yhtälöön otetaan mukaan näkökulma osaamisen kehittymisestä ja sen vaikutuksesta lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä yritykselle tilanteessa, jossa yritys investoisikin mitta- tai testilaitteeseen itse ja alkaisi toteuttamaan jo itsessään lisäarvoa tuottavia mittauksia- ja testejä omien seinien sisäpuolella oman henkilökunnan voimin.

Itse tekeminenkin vaatii resursseja, jotka synnyttävät kuluja laiteinvestoinnin lisäksi – useimmiten jo ennen kuin yhtäkään mittaus- tai testitulosta on saatu ulos yritykseen hankitusta laitteesta. Laiteinvestointi ja sen käytön vaatimat resurssit on jokseenkin helppo laskea, monessa tapauksessa tässä vaiheessa ulkoinen palveluntarjoaja vaikuttaa edullisemmalta vaihtoehdolta, varsinkin silloin kun mittaus- ja testaustarve on satunnaisempaa.

imc STUDIO ohjelmisto
Konfiguroitavalla käyttöliittymällä mittausdatan esitys yrityksen tarpeiden mukaisesti imc STUDIO -ohjelmistolla

Asiantuntijaneuvoilla säästöä ja tehostamista

Malttaessa tutkailla asiaa hieman laajemmassa perspektiivissä ja pidemmällä aikajanalla, nähdään useassa tapauksessa selkeästikin itse tekemisen tarjoamat mahdollisuudet yrityksen laaja-alaisemmalle kehittymiselle ja investoinnin ”todelliset” lopulliset tuotot.

Näistä ja monista muista muuttujista johtuen päätöksien tekeminen voi olla monimutkaista tai tuntua haastavalta. Lähtökohtaisesti jo ymmärrys siitä, mittaammeko tai testaammeko asioita, joista saamme eniten lisäarvoa, tai voisiko jotain hyödyllistä mitata tai testata, jota emme itse vielä tiedä, voi olla mahdotonta saada esiin pyörittelemällä asioita ainoastaan oman yrityksen seinien sisällä.

Mittaus- ja testaustoiminnan mahdollisuuksista ja uutuuksista on aika-ajoin hyödyllistä keskustella alan asiantuntijoiden kanssa peilaten omaan tuotantoon ja tuotteisiin.

Tulemme mielellämme juttelemaan kanssanne mittaus- ja testaustoiminnastanne sekä sen kehittämisestä.

Ota yhteyttä! Pekka Jolanki, puh. 040 552 9800, email: pekka.jolanki(at)kvalitest.com

Voit myös lähettää viestin näppärästi alla olevalla lomakkeella:

Error: Contact form not found.

Kvalitest on kokenut teknologiatoimittaja, joka tarjoaa korkean suorituskyvyn testaus- ja mittauslaitteita sekä -ratkaisuja pohjoismaisen tutkimuksen, teollisen tuotannon ja huoltoliiketoiminnan tarpeisiin. Olemme dynaaminen ja motivoitunut partneri, joka keskittyy luomaan arvoa asiakkaillemme ja maailman johtaville toimittajakumppaneillemme. Blogiteksti: Marko Laurikainen

sales@kvalitest.com