Hyppää sisältöön
Metlab

Metlab Oy: Mikä on onnistuneen investointiprojektin salaisuus?

I 18.09.2019 I Yksi maan johtavista materiaalintestauslaboratorioista, tamperelainen Metlab Oy, päätyi valitsemaan Kvalitestin edustamia laitteita mekaanisen testauksen osalta.

Haastattelimme Metlabin toimitusjohtajaa Jouni Ahlstedtia (kuvassa vas.).

Investoitte kokonaan uusiin tuotantotiloihin ja uusitte todella laajasti kalustoa tähdäten hallittuun kasvuun sekä vastaten kasvaneeseen kysyntään. Miltä Metlab Oy:n tulevaisuus näyttää, ja mikä sai teidät investoimaan?

  • Metlab Oy:n tavoitteena on ollut aina asiakkaiden 100 % tyytyväisyys ja haluamme varmistaa sen myös jatkossa ja edelleen parantaa palveluidemme laajuutta ja toimituksen joustavuutta. Investoinnin ratkaisi halumme katsoa tulevaisuuteen pidemmälle ja vahvistaa nykyistä asemaamme, että pysymme kilpailussa mukana entistä vahvemmin.
Metlab Oy
Metlabin moderni testauslaboratorio tarjoaa kattavasti erilaisia testauspalveluita

Laitetoimittajat olivat mukana jo hallin layoutin suunnittelun alkaessa. Uskotteko, että laitetoimittajien mukaan ottaminen aikaisessa vaiheessa oli yksi onnistuneen projektin kulmakivistä?

  • Suunnittelimme kiinteistön täysin omien tarpeidemme ja toiminnan virtausten ehdoilla. Laitetoimittajat olivat heti alusta asti mukana, jotta pystyimme varmistamaan tilojen tehokkaan käytön sekä säästyimme kaikilta yllätyksiltä ja muutostarpeilta. Suunnittelu oli projektin ehdoton kulmakivi ja siihen käytimme paljon omia resurssejamme. Jälkikäteen ajateltuna kaikki käytetty aika oli ehdottoman tärkeää.

Koitteko saavanne riittävästi tukea ja teknistä apua Kvalitestilta projektin aikana?

  • Toiminta Kvalitestin kanssa oli alusta asti jouheaa, ja Kvalitestin edustajat olivat aidosti kiinnostuneita onnistuneesta kokonaisvaltaisesta projektin läpiviennistä. Saimme nopeasti vastauksen lukuisiin teknisiin ja taloudellisiin kysymyksiin heidän kauttaan. Myös Galdabinin tehtaan panos oli huippuluokkaa projektin aikana.

Mitkä olivat suurimmat tekijät, jotka saivat teidät valitsemaan Galdabinin testilaitteet?

  • Koimme Galdabinin testilaitteet parhaaksi kokonaisratkaisuksi. Merkittävimmät tekijät oli laitteiden laadukkuus sekä suuri käyttöalue niin vetokoneiden kuin iskuvasaroiden osalta. Meillä on käytössämme vetoalueet 0.1 kN aina 1200 kN asti. 300 [J] ja 750 [J] iskuvasaramme mahdollistavat hauraiden sekä erittäin sitkeiden materiaalien luotettavan testauksen EN-ISO- sekä ASTM-standardien mukaan.
Metlab Oy Tampere
Metlab on investoinut voimakkaasti tuotantotiloihin ja laitekantaan. Kaiken ytimessä on aidosti hyvä palvelu ja tavoitteena 100 % tyytyväinen asiakas.

Oletteko olleet tyytyväisiä hankintaanne?

  • Olemme olleet erittäin tyytyväisiä valintaamme ja kaikkiin laitteisiin.

Mitä neuvoja antaisitte muille suurta tai pientäkin investointiprojektia suunnitteleville?

  • Suunnittelu, suunnittelu ja suunnittelu. Asiat kannattaa miettiä tarkkaan ja ennakoiden myös tulevia mahdollisia tarpeita. On tärkeää, että on osaava laitetoimittaja, joka osaa antaa myös oman näkemyksensä ja osaa tarjota kustannustehokkaimman paketin.

Olette ottaneet uudet tilat käyttöön jo jokin aika sitten; onko palvelutaso viritetty jo huippuunsa?

  • Olemme saaneet uudet tilat ja laitteet käyttöömme. Kaikki laitteet ovat tietenkin kalibroituja ja varmistettuja. Pystymme myös jatkuvasti kehittämään erilaisia testausmenetelmiä vetokoneisiin, koska kiinnittimet ovat hyvin monikäyttöisiä. Esimerkiksi erilaisten järeiden osien ja komponenttien testaukset ovat lisääntyneet tarjoamamme myötä. Esimerkiksi suurikokoisten ruuvien ja harjaterästen liitoksien testaukset onnistuvat hyvin joustavasti tavanomaisempien kokeiden lisäksi. Meiltä voi nyt kysyä melko lailla mitä vaan, niin koitamme keksiä ratkaisun aineenkoetustarpeeseen. Meillä on kova tahto palvella!

Tutustu Metlab Oy:n toimintaan ja palvelutarjontaan täällä: www.metlab.fi

Ota seurantaan Metlab Oy:n LinkedIn-sivu.

Valokuvat: Metlab Oy. Artikkelikuvassa toimitusjohtaja Jouni Ahlstedt ja laatujohtaja Risto Nieminen.

Haastattelijana artikkelissa toimi Marko Laurikainen.

sales@kvalitest.com